Pariisin Maraton: Kokemuksia vuodelta 2016
Tänä viikonloppuna alkoi hierojakoulu, jota olen odottanut innolla viimeiset viikot. Ensivaikutelma koulusta on hyvä ja fiilikset loistavat! Opeteltavaa on tosi paljon - varsinkin ammattisanaston kanssa, joka on latinankielistä. Ajattelin, että koulutetun hierojan ammatti olisi mulle - hyvinvoinnista ja liikunnasta kiinnostuneelle - loistava valinta, etenkin kun tykkään tehdä ennemmin käsillä, kuin "pyöritellä papereita" tai tuijottaa tietokoneen näyttöä kahdeksaa tuntia päivässä. Lisäksi haluan ihmisläheisen työn ja toimia yrittäjänä. Koulutetun hierojan työhön on myös helppo integroida tulevaisuudessa laajasti eri osaamista personal trainer palveluista fysioterapeutin työtehtäviin oman kiinnostuksen mukaan. Itseäni kiinnostaisi jonkinlainen nettijuoksuvalmennus tulevaisuudessa.
Ennen eilistä ensimmäistä kouluiltaa kävin "jännityksenpoistolenkillä". Juoksin kahdeksan kilometrin tempotreenin keskivauhdilla 5:12/km. Ilman varsinaista treeniohjelmaa treenatessa on se hyvä puoli, että saa mennä fiiliksen mukaan. Esimerkiksi eilen sain päähänpiston ja juoksin niin lujaa, kuin suinkin jaksoin tuon matkan. Halusin, että en jaksa stressata ensimmäistä kouluiltaa. Toimi. Toki järki tässä pitää myös olla mukana, sillä Tukholmaan ollaan edelleen lähdössä kesäkuussa.
Huomasin Facebookista, että huomenna juostaan jälleen Pariisin maraton, joten inspiroiduin ja päätin kirjoittaa omista kokemuksistani viime vuotisesta kisasta.
Pariisin maraton on mielestäni sellainen tapahtuma, jossa jokaisen maailmaa kiertävän maratoonarin pitää käydä. Se on oli upea juoksukokemus. Tapahtuma oli loppuunmyyty - lähtöviivalla olin minä, lankoni ja 56 998 kanssajuoksijaa.
Kun lähtölaukaus tuli, fiilis oli huikea: kymmenet tuhannet juoksijat valtasivat Pariisin kadut ja sain itse olla osana sitä ihmismassaa!
Reitti alkoi Riemukaaren lähettyviltä ja lähti kulkemaan Champs-Élyseesiä pitkin länteen kohti Louvren museota. Reitillä oli tosi paljon upeita rakennuksia ja tyypillistä Pariisilaista maisemaa noin kymmeneen kilometriin asti.
Reitti jatkui Bois de Vincennes-puiston läpi, kiertäen koko puiston. Tämä puistolenkki oli noin yhdeksän kilometriä pitkä. Puiston jälkeen matka jatkui takaisin kohti lähtöaluetta.
Hieman puolivälin jälkeen reitti koukkasi Seinen joen rantaan, jota pitkin juostiin vähän yli kolmeenkymmeneen kilometriin asti. Tämä osuus kulki monen nähtävyyden ohi - esimerkiksi Eiffelin tornin ja Notre Damen kirkon.
Kun kolmenkympin "seinän" jälkeen poistuttiin Seinen joen rannalta, alkoikin sekä kilometrillisesti, että maisemallisesti epämielyttävin osuus. Toisaalta itseäni ei kyllä kolmenkympin jälkeen maisemat paljoa kiinnosta muutenkaan. Loppu reitti kiersi jotain metikköä jossakin päin Pariisia, josta lopulta päädyin maaliin Avenue Fochille. Mutta kuten sanoin, ei maisemat kolmenkympin jälkeen paljoa kiinnosta. Saattoi siellä olla kaunistakin - en muista 😏
Päälimmäisenä tästä reissusta jäi mieleen se valtava ihmismassa. Toisaalta tavoitteeseen en päässyt, minkä pistin osaksi juurikin väkimäärän piikkiin: ei yksinkertaisesti mahtunut juoksemaan. Mutta mielestäni tuo kokemus noin valtavasta juoksijamäärästä oli sen arvosta, että tavoite jäi saavuttamatta. Reitti oli melko tasainen, joten sen puolesta tavoitteeseen olisi ollut hyvät mahkut.
Kannustus oli hienoa ja muutamaan suomalaiskannattajaankin törmäsin. Numerolappusissa luki etunimi, ja monen paikallisen kuulinkin huutavan: "Allez Samuli, allez!" Mikä oli hauskaa ja tsemppaavaa! Reitin varrella oli kuitenkin aika paljon myös pätkiä, missä ei ollut ollenkaan yleisöä, mikä oli melko puuduttavaa Itse saan aina tosi paljon energiaa yleisöstä.
Kaiken kaikkiaan kokemus oli ikimuistoinen ja menisin kyllä uudestaan. Suosikki maratonin paikkaa pitää kyllä edelleenkin Tukholma :)
Tää oli tämmönen hetken mielijohteesta repästy raapustus näin Pariisin maratonin viikonloppuna, mutta toivottavasti siitä irtosi jotain. Jos haluat ilmotuksen aina sähköpostiisi, kun postaan uuden blogikirjoituksen, niin laita blogi seurantaan. Tulossa tekstiä muun muassa juoksun terapeuttisesta vaikutuksesta ja siitä, miltä mun mielestä eka maraton tuntui! Voit myös seurata Instagramissa @samulihuttunen.
Ennen eilistä ensimmäistä kouluiltaa kävin "jännityksenpoistolenkillä". Juoksin kahdeksan kilometrin tempotreenin keskivauhdilla 5:12/km. Ilman varsinaista treeniohjelmaa treenatessa on se hyvä puoli, että saa mennä fiiliksen mukaan. Esimerkiksi eilen sain päähänpiston ja juoksin niin lujaa, kuin suinkin jaksoin tuon matkan. Halusin, että en jaksa stressata ensimmäistä kouluiltaa. Toimi. Toki järki tässä pitää myös olla mukana, sillä Tukholmaan ollaan edelleen lähdössä kesäkuussa.
Huomasin Facebookista, että huomenna juostaan jälleen Pariisin maraton, joten inspiroiduin ja päätin kirjoittaa omista kokemuksistani viime vuotisesta kisasta.
Pariisin maraton on mielestäni sellainen tapahtuma, jossa jokaisen maailmaa kiertävän maratoonarin pitää käydä. Se on oli upea juoksukokemus. Tapahtuma oli loppuunmyyty - lähtöviivalla olin minä, lankoni ja 56 998 kanssajuoksijaa.
Kun lähtölaukaus tuli, fiilis oli huikea: kymmenet tuhannet juoksijat valtasivat Pariisin kadut ja sain itse olla osana sitä ihmismassaa!
Reitti alkoi Riemukaaren lähettyviltä ja lähti kulkemaan Champs-Élyseesiä pitkin länteen kohti Louvren museota. Reitillä oli tosi paljon upeita rakennuksia ja tyypillistä Pariisilaista maisemaa noin kymmeneen kilometriin asti.
Reitti jatkui Bois de Vincennes-puiston läpi, kiertäen koko puiston. Tämä puistolenkki oli noin yhdeksän kilometriä pitkä. Puiston jälkeen matka jatkui takaisin kohti lähtöaluetta.
Hieman puolivälin jälkeen reitti koukkasi Seinen joen rantaan, jota pitkin juostiin vähän yli kolmeenkymmeneen kilometriin asti. Tämä osuus kulki monen nähtävyyden ohi - esimerkiksi Eiffelin tornin ja Notre Damen kirkon.
Kun kolmenkympin "seinän" jälkeen poistuttiin Seinen joen rannalta, alkoikin sekä kilometrillisesti, että maisemallisesti epämielyttävin osuus. Toisaalta itseäni ei kyllä kolmenkympin jälkeen maisemat paljoa kiinnosta muutenkaan. Loppu reitti kiersi jotain metikköä jossakin päin Pariisia, josta lopulta päädyin maaliin Avenue Fochille. Mutta kuten sanoin, ei maisemat kolmenkympin jälkeen paljoa kiinnosta. Saattoi siellä olla kaunistakin - en muista 😏
Päälimmäisenä tästä reissusta jäi mieleen se valtava ihmismassa. Toisaalta tavoitteeseen en päässyt, minkä pistin osaksi juurikin väkimäärän piikkiin: ei yksinkertaisesti mahtunut juoksemaan. Mutta mielestäni tuo kokemus noin valtavasta juoksijamäärästä oli sen arvosta, että tavoite jäi saavuttamatta. Reitti oli melko tasainen, joten sen puolesta tavoitteeseen olisi ollut hyvät mahkut.
Kannustus oli hienoa ja muutamaan suomalaiskannattajaankin törmäsin. Numerolappusissa luki etunimi, ja monen paikallisen kuulinkin huutavan: "Allez Samuli, allez!" Mikä oli hauskaa ja tsemppaavaa! Reitin varrella oli kuitenkin aika paljon myös pätkiä, missä ei ollut ollenkaan yleisöä, mikä oli melko puuduttavaa Itse saan aina tosi paljon energiaa yleisöstä.
Kaiken kaikkiaan kokemus oli ikimuistoinen ja menisin kyllä uudestaan. Suosikki maratonin paikkaa pitää kyllä edelleenkin Tukholma :)
Tää oli tämmönen hetken mielijohteesta repästy raapustus näin Pariisin maratonin viikonloppuna, mutta toivottavasti siitä irtosi jotain. Jos haluat ilmotuksen aina sähköpostiisi, kun postaan uuden blogikirjoituksen, niin laita blogi seurantaan. Tulossa tekstiä muun muassa juoksun terapeuttisesta vaikutuksesta ja siitä, miltä mun mielestä eka maraton tuntui! Voit myös seurata Instagramissa @samulihuttunen.
Kommentit
Lähetä kommentti